Asiakaskertomus

LeadDeskin avulla Vitamail onnistuu alentamaan kustannuksia ja parantamaan tehokkuuttaan.

Vitamail on pohjoismainen ravintolisäyritys, joka valmistaa, myy ja jakelee erilaisia ravintolisiä ja vitamiinivalmisteita ympäri pohjoismaita. Huhtikuussa 2019, heillä oli jo yli 200.000 asiakasta pohjoismaissa. Vitamail keskittyy myyntiin eri kanavissa, josta puhelinmyynti on tärkeässä osassa yhtiön suurimman haasteen kanssa – kasvun saavuttamisessa.

Outbound puhelut LeadDeskin avulla

Vitamail oli perustamassa outbound myyntitiiminsä vuonna 2012 ja tutki useaa eri järjestelmää/ratkaisua outbound puheluita varten. Päätöksentekijöillä oli jo siihen aikaan laajaa kokemusta call centereiden johtamisesta Norjassa, joten he tiesivät tarkalleen mitä olivat etsimässä.

Muutaman eri demon jälkeen he löysivät LeadDeskin Google hakujen kautta ja päättivät ottaa yhteyttä. Hyvän ja selkeän demon jälkeen he päätyivät käyttämään LeadDeskiä, ja ovat olleet sillä polulla jo 7 vuotta ilman minkäänlaisia katumuksia.

Vitamailin jokaisella päätöksentekijällä on laajaa kokemusta myynnistä ja call centereistä, mutta toistaiseksi LeadDesk on ollut ehdottomasti paras ohjelmisto myynnin kannalta.

Kristoffer Skogsberg, COO

Miksi Vitamail päätyi käyttämään LeadDeskiä?

Koska Vitamail oli vasta aloittamassa puhelinmyyntiään, eikä heillä ollut korvattavaa järjestelmää taustalla, ei heillä myöskään ollut ongelmia ratkottavana. Vitamail oli kuitenkin etsimässä myynnilleen hyvin toimivaa soittojärjestelmää.

Hyvän demon ja käyttöliittymän yhdistelmä sai heidät päätymään LeadDeskiin. Ohjelmisto on helppokäyttöinen, monipuolinen ja joustava, jotka ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia. Vitamail pystyy itse suorittamaan 95% muutoksista, ilman sisäisen ”ITn” apua, mikä taas näkyy selvästi kustannusten säästössä.

LeadDeskin tuki on myös toiminut hyvin. Heillä on nopea vastausaika, mikäli meillä on kysyttävää, ja henkilöstö on erittäin asiantuntevaa.

Jo tieto siitä, että olemme käyttäneet LeadDeskiä 7 vuotta miettimättä pitäisikö meidän kokeilla toista järjestelmää kertonee jotain siitä, kuinka hyvä järjestelmä on kyseessä ja kuinka hyvin he ovat meitä palvelleet.

LeadDesk on helppo ottaa käyttöön ja nopea oppia, agenttimme kiittävät.

Kristoffer Skogsberg, COO

Mitä parannuksia on tapahtunut LeadDeskin käyttöönoton myötä?

Järjestelmä on hyvin helppo hallita, mikä on meille tärkeää. Et tarvitse syvällistä IT-osaamista osataksesi hallinnoida agentti tai admin näkymiä. Lisäksi järjestelmä on intuitiivinen ja helppokäyttöinen, jolloin myyntimme voi keskittyä täysin myymiseen, mikä on meille kaikki kaikessa.

LeadDesk on kustannustehokas ja itsestäänselvyys meille. Voin lämpimästi suositella LeadDeskiä jokaiselle yritykselle, joka työskentelee inbound ja outboundin parissa.

Kristoffer Skogsberg, COO

Mitä alan päätöksentekijät voivat oppia tästä?

Vitamailille on yrityksenä tärkeää olla innovaatiivinen ja kokeilla tasaisin väliajoin uusia asioita. Antamalla LeadDeskille mahdollisuuden, vaikka kukaan heistä ei ollut ennen kuullut siitä, Vitamail huomasi nopeasti olevansa paljon kustannustehokkaampia. Sekä järjestelmän hinnoittelu, että kustannussäästöt kun voi itse hallita kampanjoita, tuoda soittolistoja yms., eikä tarvitse turvautua erilliseen IT osastoon.

Uskon että varsinkin B2B puolella on edelleen paljon yrityksiä, jotka käyttävät excel listoja ja matkapuhelinta outbound soittamiseen. He eivät tiedä mistä jäävät paitsi kustannusten ja tehokkuuden osalta.

Kristoffer Skogsberg, COO